Suomalaiset pitävät talviurheilusta. Talvemme on pitkä ja pimeä, joten ei olekaan ihme, että urheilusta haetaan piristystä pitkään ja pimeään vuodenaikaan. Eräs urheilun yhteiskunnallisista vaikutuksista onkin se, että parhaimmillaan urheilu sekä menestys arvokisoissa saattaa jopa nostaa yhteiskunnan itsearvostusta ja kansallista itsetuntoa. Ei olekaan ihme, että menestyneistä suomalaisista talviurheilijoista, kuten Anssi Koivurannasta ja Matti Nykäsestä, on tullut lähes kansallissankareitamme.

Anssi Koivurannan menestys yhdistetyn kilpailuissa nosti suomalaisten kansallista itsetuntoa

Suomalaisten itsetunto sai nostetta Anssi Koivurannan edustettua kotimaataan kunniakkaasti yhdistetyn kilpailuissa, joissa menestystä tuli niin MM- kuin olympiatasollakin. Anssi kehuikin kotiyleisöä hyvästä kannustuksesta, vaikkakin totesi myös, että suomalaiset voisivat uskaltautua irrottelemaan katsomossa enemmänkin.

Anssi Koivuranta nosti suomalaisen mäkihypyn jälleen maailmankartalle

Kun Anssi Koivuranta joutui vaihtamaan yhdistetystä mäkihyppyyn, nosti hän samalla suomalaisen mäkihypyn jälleen lajin kärkimaiden joukkoon. Suomessa oli koettu lajin parissa tietynlaista kriisiä eikä menestys ollut ollut toivotunlaista, joten Anssi Koivurannan hyvät suoritukset auttoivat häntä liitelemään suoraan suomalaisten sydämiin.

Nuorena menestyneenä urheilijana Anssi Koivuranta oli hyvä esikuva suomalaisille nuorille

Menestynyt nuori urheilija oli hyvä esikuva suomalaisille nuorille. Anssi Koivuranta osoitti myös aktiivisen urheilu-uransa jälkeen, että hän oli roolimalliasemansa arvoinen, lähtihän hän urheilu-uransa toteutettuaan jahtaamaan aktiivisesti toista unelmaansa – lentäjän ammattia. Tällaisia esikuvia suomalaiset nuoret tarvitsevat, koska niiden kautta he voivat nähdä, kuinka omalla aktiivisuudella voi saavuttaa omat unelmansa.

Kaikkien huippu-urheilijoidemme palaaminen arkiseen elämään ei olekaan sujunut aivan yhtä kivuttomasti kuin Anssi Koivurannan. Esimerkiksi Matti Nykäsen vaikeudet urheilu-uransa jälkeen ovat jo surullisen kuuluisia. Huippu-urheilun jättämää valtaisaa aukkoa voi olla vaikea täyttää sen jälkeen, kun ura on jo takana. Anssi Koivuranta tuntuu onnistuneen tämän aukon täyttämisessä valittuaan itselleen uusia haasteita. Lentäjän ammatin hankkiminen vaatii myös paljon, joten opiskelujen kautta huippu-urheilun jättämä aukko tuli täytettyä. Lisäksi urheilu on pysynyt edelleenkin tärkeänä osana Anssi Koivurannan elämää. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että Anssi Koivuranta toimii urheilukommentaattorina ja kommentoi yhdistetyn kilpailuja. Lisäksi hän on kertonut liikkuvansa runsaasti koiransa kanssa. Tuntuu siltä, että liikunta on edelleenkin Anssi Koivurannan elämässä läsnä – juuri sopivassa mittakaavassa.