Lahjakas Anssi Koivuranta saavutti urheilu-urallaan kaikista eniten menestystä yhdistetyn kilpailuissa, mutta hän tuli tunnetuksi myös mäkihypyn saralla. Jo yhdistettyä harrastaessaan hän oli tunnettu siitä, että hän oli erityisen hyvä hyppäämään mäkeä. Uransa loppupuolellahan hän joutui lopulta luopumaan yhdistetyn kilpailuista ja vaihtamaan rakkaan lajinsa toiseen rakkaaseen lajiinsa, mäkihyppyyn. Tämä johtui siitä, ettei hän voinut enää sairastelun vuoksi treenata fyysisesti raskasta hiihtoa. Anssi Koivuranta niitti menestystä myös mäkihyppääjänä, mutta tällä hetkellä hänen rakkaan lajinsa voisi sanoa olevan Suomessa kriisissä. Mistä tämä johtuu? Lue tämä artikkeli, niin tiedät!
Mäkihypyn imago on kärsinyt Suomessa
Koska viime aikoina suomalaisten mäkihyppääjien mitalisaalis on jäänyt vaatimattomaksi, on mäkihypyn imago kärsinyt selkeää laskua Suomessa. Tilannetta voisi kuvailla jopa katastrofaaliseksi. Tällä hetkellä ollaankin kaukana esimerkiksi Matti Nykäsen aikaisesta mäkihypyn hypetyksestä. Osittain lajin huono imago on vaikuttanut siihen, ettei lajin pariin enää hakeudu läheskään yhtä paljon uusia harrastajia kuin aikaisemmin.
Laji vaatii suurta panostusta, mutta suurikaan panostus ei välttämättä takaa menestystä
Mäkihyppy vaatii suuria panostuksia. Ensinnäkin se vaatii urheilijalta suurta omistautumista ja jatkuvaa harjoittelua. Toiseksi sen harrastaminen vaatii rahaa. 16-17-vuotias nuori harrastaja, joka haluaa harjoitella ammattimaisesti, joutuu varaamaan 10 000 euroa/kausi harjoitteluunsa. Summa on niin suuri, että jos menestystä ei näy eikä kuulu, alkaa nuoren motivaatio ymmärrettävästi helposti laskea. Rahan lisäksi treenaaminen vaatii runsaasti aikaa ja moni nuori haluaa tehdä muutakin kuin vain treenata.
Mäkihyppypiirien huono keskusteluyhteys vaikuttaa nuorten motivaatioon
Osa nuorista lupaavista mäkihyppääjistä on kokenut, että ajoittain mäkihyppyleireillä on vallinnut kireä ilmapiiri ja keskusteluyhteys on ollut mäkihyppypiireissä huono. Osa on kokenut, ettei nuoriin hyppääjiin panosteta tarpeeksi, mikä saattaa helposti laskea motivaatiota harjoitella muutenkin haastavaa lajia.
Mäkihyppypiirejä on kritisoitu myös keskustelukulttuurista, jossa pärjää mielistelemällä. Esimerkiksi mäkihypyn keväisin järjestettävillä seuraneuvottelupäivillä voitaisiin kriitikoiden mielestä käydä asiat nykyistä perusteellisemmin läpi.
Tietokatkoksia ei saisi esiintyä siinä määrin kuin nykyisin esiintyy. Myös selän takana puhumista esiintyy mäkihyppypiireissä valitettavan paljon. Ellei vääristyneeseen tilanteeseen uskalleta puuttua, ollaankin jo vaarallisilla vesillä.
