Monelle saattoi tulla yllätyksenä Anssi Koivurannan päätös vaihtaa yhdistetystä, jossa hän menestyi loistavasti, pelkkään mäkihyppyyn. Päätöksen taustalta löytyy kuitenkin pätevä syy: mykoplasma-bakteerin aiheuttama sairastelu, minkä vuoksi rankka fyysinen harjoittelu ja rasitus oli Anssi Koivurannalta kiellettyä. Täten hiihtoharjoittelu oli jätettävä. Moni ei kuitenkaan tiedä, että Anssi Koivurannan ura on kokenut vastatuulta mykoplasman takia jo kahdesti. Tässä artikkelissa kerrotaan lisää näistä Anssi Koivurannan uran vaikeista hetkistä, jolloin mykoplasma sai hänen jalkansa tuntumaan lyijymötiköiltä.

Mykoplasma-bakteeri pakotti Anssi Koivurannan vaihtamaan lajia vuonna 2010

Ensimmäistä kertaa mykoplasma-bakteeri vaikeutti Anssi Koivurannan uraa siinä vaiheessa, kun bakteerin aiheuttama sairastelu pakotti hänen vaihtamaan yhdistetyn kilpailuista mäkihyppyyn. Onnekseen Anssi Koivuranta oli jo yhdistetyn aikoinaan tunnettu erityisesti mäkihyppytaidoistaan, joten siirtyminen mäkihyppääjäksi ei varmastikaan ollut niin vaikea kuin olisi ollut, jos hiihto olisikin ollut hänen vahvempi lajinsa.

Toinen mykoplasma-bakteeritartunta iski Anssi Koivurantaan vuonna 2013

Kun Anssi Koivuranta oli jo ehtinyt vaihtaa yhdistetystä mäkihyppyyn, iski mykoplasma häneen uudelleen. Vuonna 2013 hänen jalkansa alkoivat yhtäkkiä tuntua oudoilta ja hän tunsi, ettei ollut kunnossa. Bakteeri oli jälleen iskenyt salakavalalla tavalla. Diagnoosi tuli, kun Anssi oli juuri maajoukkueleirillä Oberstdorfissa. Heti tämän jälkeen hän joutui aloittamaan vahvan lääkityksen sekä rauhoittamaan harjoitteluaan.

Myös Anssi Koivurannan valmentaja huomasi, ettei kaikki ole kunnossa. Ponnistusarvot alkoivat nimittäin romahtaa juuri kun ne olivat nousseet Anssin ennätystasolle. Puhti tuntui olevan poissa. Toisaalta Anssi itse osasi nähdä tässäkin tilanteessa positiivisen puolen, koska piti diagnoosin saamista siinä mielessä helpotuksena, koska se varmisti, että heikko kunto johtui sairaudesta eikä treenaamiseen liittyvästä virhearvioinnista.

Mikä on mykoplasma?

Anssi Koivurannan uraan jo kahdesti vaikuttanut mykoplasma on pienikokoinen bakteeri. Se leviää pisaroiden välityksellä sekä kosketuskontaktissa. Oireita on usein vaikea erottaa tyypillisistä hengitystieinfektion oireista, koska se saattaa aiheuttaa esimerkiksi äänen käheytymistä, huonovointisuutta sekä päänsärkyä. Pahimmillaan sen aiheuttamat oireet voivat olla vakavampia ja seurauksena voi olla jopa keuhkokuume. Kyseessä on bakteeri, joka haastaa jopa antibiootit. Bakteerin on todettu olevan erityisesti runsaasti liikkuvien riesa.